Vaihdevuodet ja seksuaalisuus

16.09.2025

Halusin kirjoittaa vielä erikseen mainitsemastani orgasmien herkkyyteen liittyvästä asiasta. Vaihdevuosioireisiin liittyy joillakin haluttomuutta, mutta itse olen onneksi välttänyt tämän oireen. Tiedän kuitenkin, miltä haluttomuus tuntuu, sillä se oli osa elämääni aiemmin ruuhkavuosien, stressin, kiireen ja huonon parisuhteen aikana. Jos kosketusta tai halutuksi tulemisen tunnetta ei ole parisuhteeessa ei niitä halujakaan sieltä helposti tule. Itselläni aloin vaihdevuosien alkaessa huomata alapään tunnottomuutta. Kesti useita kuukausia ennen kuin ymmärsin tämän olevan vaihdevuosioire. Luin asiasta vertaistukiryhmistä ja tajusin, mistä on kyse. Aiemmin olin niin herkkä, että pari työntöä riitti orgasmiin, eikä asennolla ollut väliä. Nyt huomasin vähitellen, että orgasmin saaminen vaatii paljon enemmän ja monipuolisempaa stimulaatiota eli kosketusta. Intohimon syttyminen vie aikaa, samoin kuin alapään kostuminen. Stressi kostumisvaikeuksista ja ajatukset siitä, mitä kumppani ajattelee, kun en kostu, hidastavat kiihottumista entisestään. Vaikka kostuminen lopulta tapahtuisi, orgasmin saavuttaminen vaatii silti paljon enemmän aikaa.

Mietin jatkuvasti seksin yhteydessä, että kumppani odottaa orgasmin saamistani ja ihmettelee, miksi se kestää. Nämä ovat päänsisäisiä ajatuksiani, mutta tällainen kehä pyörii mielessäni. Haluaisin keskustella asiasta kumppanini kanssa, mutta jostain syystä tuntuu, että hän ei ymmärrä. Usein hän vain toteaa: "Ymmärrän, ymmärrän, ei sinulla ole mitään ongelmia", ja siirtää puheen siihen, miten hänellä menee. Aiemmin elämässämme emme puhuneet kuukautisistani, ja häpesin niitä, jos minulla oli menkat ja kumppani halusi seksiä. Jouduin kieltäytymään nolona. Tuntui, että hän piti minua jotenkin "saastaisena", eikä halunnut koskea minuun. Tämä aiheutti minulle ongelmia, jotka olen ehkä siirtänyt vaihdevuosioireisiini, enkä uskalla puhua niistä avoimesti. Aikoinaan kärsin runsaista kuukautisista ja lyhyestä kierrosta, joskus vain 21 päivää, ja vuoto kesti reilut viisi päivää. Ymmärrän nyt, että kumppanista saattoi tuntua, että valehtelen, kun sanoin kuukautisten olevan taas. Jälkikäteen ajatellen olisin voinut hakea apua tähän ongelmaan ja keskustella asiasta avoimesti kumppanin kanssa. Nykyään korostetaan parisuhteessa puhumisen tärkeyttä, ja se olisi varmasti säästänyt meitäkin monilta riidoilta ja olisimme kenties ymmärtäneet toisiamme paremmin.

Palatakseni alapään tunnottomuuteen, huomasin asian vertaistukiryhmän kautta. Sitä ennen vain ihmettelin, mikä minussa on vialla, kun kaikki kestää niin kauan. Liiallinen orgasmin tavoittelu siirtää sitä vielä kauemmas, vaikka tiedän että seksistä ja läheisyydestä voi nauttia ilman orgasmiakin. Vertaistukiryhmästä sain kuitenkin lohtua, kun huomasin, että muillakin naisilla on samanlaisia kokemuksia, ja ne häiritsevät heitä samalla tavalla. Jotkut olivat käyneet gynekologilla ja saaneet apua testosteronikorvaushoidosta tai muista valmisteista. Suomessa on kuitenkin harvoja lääkäreitä, jotka ymmärtävät tämän hoidon päälle. Silti naiset kertoivat saaneensa elämään virtaa ja alapäähän tuntoa takaisin tämän hoidon avulla. Välillä tuntuu, että naisten vaihdevuosioireita ei osata hoitaa kunnolla, ja niistä vaietaan yhä. Ryhmästä löysin suosituksen Oh! orgasmi -geelistä, jonka olen hankkinut mutta en ole vielä testannut.

Tykkään harrastaa seksiä niin, että olen päällä, koska siinä voin säädellä asentoa ja sitä, mihin penis tai pillu hankaa. Tässä asennossa saan helpoiten orgasmin pelkällä peniksellä. Joskus, kun orgasmin saaminen kestää liian kauan, kumppani auttaa koskettelemalla klittaa sormella, mikä toimii. Tämä asento ei kuitenkaan tunnu hänestä hyvältä, koska penis "katoaa" sisälleni, eikä kitkaa synny. Silloin hän pelkää, että penis tuntuu pehmeältä, ja lopulta se lörpsähtää. Tämä surettaa minua, sillä juuri kun olen "aallon harjalla", aalto katoaa, ja tunnen, että vika on minussa. Tästä alkaa oravanpyörä, jossa minä ajattelen, etten kelpaa ja että pilluni on liian löysä, kun taas kumppani ajattelee, että hänen peniksensä on liian pieni. Miesten pelko pienestä peniksestä käy ilmi esimerkiksi OnlyFans-sivuilta. Toisaalta siitä, miten naisen alapää muuttuu synnytysten myötä, ei puhuta. Pornosta on opittu, että naisen pillun pitäisi olla pieni ja tiukka, johon suuri penis tai dildo uppoaa. Tämähän on jo käytännössä haastavaa. Nuoret naiset taas vertailevat innie ja ounie pilluja omaansa. Tämä luo nuorille naisille itsetunto-ongelmia, ja jotkut hakevat ratkaisua plastiikkakirurgialta. Muistan, kun kumppanini naureskeli minulle "kamelin kyttyrästä", kun puin tiukat farkut. Nuoruudessani tällaisista asioista ei ollut samalla tavalla tietoa, eikä niitä osattu hävetä, mutta nyky-yhteiskunta asettaa naisille kovia paineita myös tässä asiassa. Miesten naureskelu lisää näitä paineita. Ehkä miesten pelko pienestä peniksestä ja kelpaamattomuudesta kumpuaa myös osin tästä. Liiallinen pornon katselu ja ihannointi voi lopulta aiheuttaa enemmän ongelmia kuin hyvää.

Naisen havaintoja parisuhteesta © Kaikki oikeudet pidätetään 2025
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita