Pornoriippuvuus ja kommunikaatio-ongelmia parisuhteessa

Voinko sanoa, että juhuu? En siis ollut aikoinaan sekoamassa, kun ihmettelin mieheni salailevaa ja hermostunutta käytöstä. Hän yhtäkkiä kesken juttelumme sanoi häpeävänsä sitä, kuinka paljon aikaa hän käytti pornon katseluun. Yllätyin todella tästä tunnustuksesta. Tunsin, kuinka käteni alkoivat täristä ja rintaa puristi. Istuin vain paikoillani ja yritin sisäistää, mitä hän sanoi. Kysyin muutaman tarkentavan kysymyksen, mutta sitten alkoi kieltäminen. Hän väitti kaiken johtuneen siitä, että hän luuli, etten ole kiinnostunut seksistä. Hän sanoi minun joskus nuorena maininneen, etten ole itsetyydyttänyt enkä ole kiinnostunut siitä. Kuuntelin epäuskoisena. Hän kertoi, ettei siksi ollut koskaan uskaltanut puhua minulle omista seksuaalisista haaveistaan. Hän sanoi miettineensä, mikä minussa oli vikana, ja katsoneensa pornoa yksinään. Hän haki sillä nautintoa. Hetken päästä hän kielsi kaiken ja väitti, että minäkin olin käyttäytynyt samalla tavalla ja että oli surullista, että tyydytimme omia himojamme sooloseksillä.

Tästä syntyi hiljalleen sanaharkkaa. Sanoin, että hänen pornoriippuvuutensa huononsi parisuhdettamme, koska hänen salailunsa aiheutti minulle tunteen, että jotain oli vialla, vaikken ymmärtänyt mitä. Salailu teki kodin ilmapiiristä ahdistavan. Olen nyt muutaman päivän sulatellut asiaa, ja monet menneisyyden tapahtumat ovat avautuneet minulle. Miehelläni on ollut seurustelumme alusta asti tapana tiirailla vähäpukeisia naisia, vaikka olen ollut hänen vieressään. Hän jopa otti lomareissullamme kuvia rannalla, kun kaksi kaunista naista otti aurinkoa alastomana vieressäni. Hän kuvasi heitä minun ylitse. Vastaavia tapauksia on ollut vuosien mittaan useita, ja ne ovat harmittaneet minua. On surullista ajatella, kuinka huonoksi tunsin itseni, kun vertasin itseäni mielessäni heihin. Muistan kuinka ehdotin miehelleni, että hän ostaisi minulle jotain seksikästä. Mielessäni oli kuva mustasta pitsisestä alusvaatteesta. Sain häneltä kumihousut, joissa oli haaroihin leikattu reikä. Ne olivat vielä liian pienet, joten ne jäivät käyttämättä. Näin jälkikäteen ajatellen tuon olisi pitänyt herättää minut siihen, että mieheni ei kiihotu tavallisesta seksistä peiton alla.

Kun ajattelen kahtakymmentä vuotta taaksepäin parisuhdettamme, huomaan, miten hänen käytöksensä nakerti hiljalleen itseluottamukseni täysin. Se, etten saanut häneltä kehuja mutta näin hänen himonsa muita naisia kohtaan, vei minut todella pohjalle. Tällä huonolla itsetunnolla minun pitäisi nyt pystyä luottamaan. Mieheni kertoi, kuinka hän joskus saunaan tullessaan haaveili sanovansa minulle: "Katso, mitä teit minulle", ja seisoisi edessäni erektiossa. Tämä toteamus sai minut jälleen Itkemään ja sopersin, etten ole koskaan kuullut häneltä tällaisia sanoja. Kuinka olisin toivonut hänen kehuvan minua kauniiksi tai kertovan himoitsevansa minua. Miestäni ärsytti suunnattomasti, että aloin parkua. Hän halusi, että ymmärtäisin hänen näkökulmansa: hänen piti jäähdytellä kylmässä suihkussa, etten näkisi, kuinka paljon hän halusi seksiä, koska hän pelkäsi, etten ollut kiinnostunut. Hän sanoi, että olisin varmasti tuumannut: "Mitä mietit siellä suihkussa, kun sait erektion?" Myönnän, että näin olisi voinut tapahtua. Kerroin hänelle, että luulen hänen haaveilevan jostain fantasiastaan, kun hän rakastelee kanssani. En osaa ajatella, että hän halusi seksiä nimenomaan minun kanssani. Tuntui, että olin vain saatavilla oleva kohde. Jos hän olisi yhtäkkiä väittänyt, että hänen erektionsa johtui minusta, se olisi tuntunut valheelta. Olimme molemmat silloin lukossa. Mies kosketti minua vain, kun halusi seksiä. Sanoin, että miksei paijailua ja kosketusta voinut olla muulloin – sitä olin kovasti kaivannut, esimerkiksi esileikkiä. Hän kertoi, ettei osannut, ja sanoi olleensa yhtä yksinäinen suhteessamme. Hän julisti myös, ettei aio mennä terapiaan. Jos ymmärsin oikein, hänen pornoriippuvuutensa oli hieman laantunut, kun hän pääsi itse tekemään pornoa ja näkemään sitä läheltä. Se ei kuitenkaan avannut hänelle "taivasta", vaan muuttui työksi, jolloin dopamiinipiikit eivät enää olleet yhtä vahvoja.

Kun elää vuosia toisen kanssa ilman, että kumpikaan tulee oikeasti kuulluksi ja nähdyksi, huomaa, ettei oikeasti tunne toista. Nyt voin vain miettiä, kenen kanssa olen elänyt. Ihminen muuttuu vuosien mittaan, emmekä mekään ole enää samoja ihmisiä, joihin aikoinaan rakastuimme. On surullista, että olen oppinut toisen tavat täydellisesti ja pystyn ennakoimaan hänen tekemisensä, mutta hänen sisimpänsä on edelleen arvoitus. Näin jälkikäteen voisin sanoa itselleni: "Puhu ja kysy", mutta mitä se enää hyödyttää? Toisaalta vanhojen asioiden vatvominen ei vie suhdetta eteenpäin. Nyt pitäisi opetella tuntemaan tuo mies vierelläni ja luottaa siihen, että hän haluaa olla kanssani – ei vain siksi, että pelkää yksinoloa enemmän.