Parisuhde taas katkolla

Nyt on jälleen konfliktin jälkeinen vaivaantuneisuus. Julkaisin tekstin, jossa kerroin mieheni Tinder-kiinnostuksesta, ja hänen luettuaan sen hän halusi heti kertoa, ettei ole tehnyt mitään sellaista. Tilanne meni silloin niin, että kun asiasta puhuttiin ja hän oli siitä niin kovin kiinnostunut, sanoin hänelle, että tee sitten se profiili ja mene testaamaan, löytyykö sieltä seuraa. Keskustelu taisi loppua siihen, ja jäin siihen luuloon, että hän tekisi profiilin. Asiasta ei taidettu sen kummemmin puhua sen jälkeen. Nyt kun hän luki tekstin ja kertoi, ettei ole tehnyt profiilia, en voi oikeasti tietää, tekikö hän niin vai ei. Tämä luottamuspula on syntynyt jo ennen kuin Tinderistä oli puhetta tai edes sellaista tiedettiin olevan.

Kun Facebook tuli ja liityimme siihen, miehelläni oli kiire kerätä kaikki tutut ja tuntemattomat kavereikseen. Itse pidin kiinni vain niistä henkilöistä, jotka oikeasti tunsin. Vuosien kuluessa hän roikkui illat puhelimellaan ja piti sen lukittuna. En minä hänen puhelimelleen ollut menossa tai mitään, mutta kiinnitin huomiota siihen, kuinka tärkeää hänen oli pitää se lähettyvillä. Tuli vain olo, että hän salaa jotain. Oma puhelimeni lojui ties missä ilman lukituksia. Nykyään kaikkien puhelimet ovat lukittuja jo pelkästään turvallisuuden vuoksi, mutta tuolloin aika oli vielä toinen. Siitä some-riippuvuudesta aloin ihmetellä, mitä salaista siellä voisi olla. Totta kai epäilin, että hänellä on vähintään yritys löytää uusi nainen, seksiseuraa tai vaikka juttukaveri. En ikinä sanonut näitä epäilyksiä ääneen tai kysynyt. Olisi varmasti kannattanut. Nyt myöhemmin, kun olen ottanut asian puheeksi, hän kieltää kaiken. Joskus hän sanoi katsoneensa pornoa. No, tämä ei ole yllätys. Jo suhteen alkuaikoina hänellä oli muutama pornolehti ja pornovideoita. Silloin pornon katselu oli huomattavasti hankalampaa, eikä se varmasti aiheuttanut niin paljon addiktioita ja ongelmia suhteissa kuin nykyään, kun sitä on joka paikassa näkyvillä ja saatavilla. Nykyään pettäminen on hyvin yleistä, ja kun seuraa niitä, jotka oikeassa elämässä myyvät live-seuraa, kuulee, että käyttäjinä on paljon kiireisiä perheenisiä.

Tästä tekstistä alkoi kuitenkin hiljaisuus ja koskemattomuus. On tilanne, jossa ei kosketa eikä tehdä aloitetta mihinkään. Juttelemme normaalisti, mutta läheisyys puuttuu. Olo tuntuu kylmältä. Juuri ennen kuin lähdin tähän työhuoneelle, sanoin miehelle, että odotin koko päivän jotain viestiä häneltä. Hänelle ei ollut edes tullut mieleen ottaa yhteyttä. Vastasin siihen, että tämä on juuri sitä, mitä hän itsekin sanoo: että mikään ei muutu eikä kannata edes yrittää, ota tai jätä. Voi kun joskus vain jättäisi. Ehkä sitten hän miettisi oikeasti, kannattiko olla perässä vedettävänä. Olemme usein puhuneet ystävällisesti siitä, että hän on kuin kivireki, jota raahaan perässäni. Minä ehdotan kaikki tekemiset, suunnittelen kaiken, sovin riidat ensimmäisenä, annan huomiota, silittelen ja pussaan tai käsken häntä tekemään niin tai näin. Tämä on todella väsyttävää ja rankkaa, kun toiselta ei tule minkäänlaista aloitetta mihinkään. Tai väärin – häneltä tulee aloite kuvauksiin ja niiden suunnitteluun. Muuten kaikki on minun vastuullani, ja sitten minua syytetään siitä, että määrään. Hänen sanojensa mukaan olen vuosikaudet määrännyt hänen tekemisensä. Yritä siinä sitten sanoa, että mitään ei olisi tapahtunut, ellen minä olisi ideoinut ja puoliksi pakottanut. Tämä koskee lomamatkoja, firmoja, lapsia, talonrakentamista ja muuta. Lista on pitkä. Pointsit miehelle siitä, että hän on lähtenyt näitä kanssani toteuttamaan.

Mistä sitten tietää, että nyt on aika lopettaa? Päässäni jyskyttää vain, että jos kumpikaan ei jaksa enää kiinnostua yrittämään, eihän sitä kannata jatkaa. Onhan tässä vuosikausia jo yritetty. Mieheni toistelee minulle tätä lausetta useasti. Kertoohan se sen että perässävedettävä haluaa minun lähtevän. Luulen ettei hän itse siihen kykene, vaikka kovasti näin toivoo. Välillä minä kysyn häneltä että miksi on tässä suhteessa? Yleisin kommentti on se hiljaisuus. Onhän joskus sanonut, että saisi vain olla. Kukaan ei mäkättäisi vieressä tai vaatisi mitään, mutta pelkää sitä yksinäisyyttä. Itse en usko että hänellä olisi yksinäistä. Miehellä on paljon erilaisia harrastustoimintaa jossa ollaan sosiaalisia ja työ. Nuorin poikamme olisi varmasti useita kertoja viikossa hänen tykönä käymässä. Toinen vakio vastaus on hyvien hetkien takia ja tähän nopea kommentti siitä kuinka vähänä ne nykyään on. Itse sanoin hänelle eilen, kuinka olen huomannut tätä blogia kirjoitellessa kuinka kiinni hänessä olen ja miten minä vain roikun hänessä. Tähän sanoi, että ei osaa auttaa, mutta minun pitäisi hankkia tuohon apua. Nyt surkuttelen siis sitä, ettemme jatkaneet pidempään erossa asumista. Mistä se hätä tuli, kun toinen lähti, ja miksi?