Haluttu, kosketettu, rakastettu: havainnot parisuhteessa
Parisuhde tarvitsee huomiota, kosketusta ja tunnetta olla haluttu.
Ruuhkavuosien arki oli muuttanut ainakin meidän parisuhteemme tylsäksi ja kylmäksi. Oli hetkiä, jolloin kumpikaan meistä ei olisi halunnut palata töiden jälkeen kotiin. Hiljaisuus löi vastaan, kun astui ovesta sisään. Parisuhteessamme oli todella yksinäistä, vaikka nukummekin yöt vierekkäin. Kaikki tuntui ennalta arvattavalta. Kuulostaako tutulta?
Nyt kun olemme alkaneet hoitaa suhdettamme ja keskustella asioista, olen monesti harmitellut, miksi piti hukata niin monta vuotta ennen kuin saimme lisää niitä hyviä asioita. Matkan varrella olen todennut, että olisi pitänyt kertoa ja sanoa ääneen toiveista. Mieheni oli tietämätön monista asioista tai ei osannut lukea minua. Luulin että hän tietää. En tiedä, kuinka moni parisuhde on oikeasti yhtä tylsä seksin saralla kuin meidän. Tai sanotaanko näin: mieheni olisi kyllä halunnut kokeilla kaikkia pornosta tuttuja asentoja, mutta ei kehdannut ehdottaa niitä minulle. En voi tietää, miten olisin suhtautunut, jos hän olisi ehdottanut esimerkiksi "lehmityttöä väärin päin". Luultavasti olisin kommentoinut jotain siihen tyyliin, että "taas on pornoa katsottu". Minä taas haaveilin hitaasta ja nautinnollisesta esileikistä, jossa minua kiihotettaisiin pitkään, siliteltäisiin hellästi ja kehuttaisiin kauniiksi. Rakastin romanttisia kertomuksia, joissa naisen nautinto oli keskiössä. Miehelleni taas tärkeintä oli hänen oma nautintonsa. En voi syyttää häntä tästä, sillä vika oli minussa – en koskaan vihjannutkaan toiveistani sanallakaan.
Meillä oli kyllä välillä kiihkeitä seksileikkejä saunassa, suihkussa, varastossa tai missä vain, missä oli mahdollisuus ilman lasten kuuntelevia korvia. Mutta sitten into aina lopahti, ja palasimme samaan vanhaan kaavaan.
Parisuhteessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että antaa toiselle osapuolelle huomiota ilman, että hänen tarvitsee sitä pyytää. Muuten käy juuri niin, että kumpaakaan ei enää kiinnosta huomioida toista ja toinen muuttuu itsestään selväksi kodinkoneeksi. Minä olen juuri tällainen huomion kärttäjä ja pyytelijä. Mieheni taas kaipaa kosketusta. Hän onkin huomauttanut, että haluaisi vain halailua ja makoilua – kosketusta ja hipsuttelua ilman seksiä. Tähän tarkoitukseen olen kehittänyt meille ihan oman hieronnan. Yleensä se tapahtuu alasti ja johtaa kyllä seksiin, mutta välillä voin rentouttaa hänen lihaksiaan pelkällä hieronnalla ja kosketuksella. Kosketuksessa on taikaa joka luo yhteyttä toistemme välille ja siitä on ihanaa liukua toisen kainaloon makoilemaan.
Kolmas tärkeä asia on tunne olla haluttu. Tätä en ole oikein saanut mieheltäni kokea, vaikka olen sitä janonnut. Viimeisen kuukauden aikana hän on kuitenkin yrittänyt panostaa tähän, muutaman kerran erittäin onnistuneesti. Olen usein kokenut itseni rumaksi hänen ihailemiensa pornotähtien rinnalla. Onneksi tästä saatiin viimein keskusteltua, ja hän oli täysin yllättynyt, että olen tuntenut näin. Hän ei ollut ymmärtänyt, että hänen tokaisunsa upeista naisista tai kuolaaminen muiden naisten perään sai itsetuntoni romahtamaan hiljalleen. Sen vuoksi on ollut ihanaa, kun hän on nyt yrittänyt saada minut tuntemaan itseni halutuksi. Harmillisesti huono itsetuntoni ja kehonkuvani muuttaminen vaativat paljon enemmän kuin muutamia kauniita sanoja.