Blogi

Keväällä minulla oli pitkä kausi, jolloin OnlyFansin pyörittäminen ei oikein kiinnostanut. Homma oli muuttunut tavalliseksi työksi, johon en jaksanut panostaa. Tuloja tuli tasaisesti vajaat 2000 euroa kuussa ja ne olivat täysin tilin maksuista saatavaa tuottoa. Minua ei kiinnostanut lainkaan jutella tilaajien kanssa. Tervehdin ehkä sanalla "Hei"...

Tunnen usein, että kaipaan mieheltäni liikaa: hänen aikaansa, läheisyyttä, kosketusta, seksiä ja yhteistä tekemistä, oli se sitten some-juttuja tai harrastuksia. Tällä hetkellä ainoa yhteinen harrastuksemme on sarjojen katselu, erityisesti parisuhderealityt. Hän taas kaipaa ennen kaikkea omaa aikaa, mikä tekee tarpeidemme yhteensovittamisesta...

Kerronpa eilisestä, jotta ei syntyisi kuvaa, että kaikki on tässä hommassa niin ihanaa ja kivaa. Mies puhui aamusta asti, että minun pitäisi kuvata peilin kautta itseäni poseeraamassa. Tällaisena jäykkänä ja keski-ikäisenä naisena, jolle omien kuvien ottaminen on aina ollut kauhistus, se on todella vaikeaa.

Halusin kirjoittaa vielä erikseen mainitsemastani orgasmien herkkyyteen liittyvästä asiasta. Vaihdevuosioireisiin liittyy joillakin haluttomuutta, mutta itse olen onneksi välttänyt tämän oireen. Tiedän kuitenkin, miltä haluttomuus tuntuu, sillä se oli osa elämääni aiemmin ruuhkavuosien, stressin, kiireen ja huonon parisuhteen aikana. Jos kosketusta...

Miltä tuntuu naisesta, kun miehen erektio katoaa kesken seksin? Tiedän, ettei se johdu minusta. Olen lukenut monia artikkeleita, joissa sanotaan, että erektion häviäminen ei liity naiseen, mutta siinä hetkessä on vaikea tuntea itsensä halutuksi ja himoituksi. On itsekästä ajatella, että vika olisi minussa, mutta se nakertaa silti itsetuntoa. Tunnen...

Sovinto

14.09.2025

Herään mieheni vierestä onnellisena. Taas yksi riita, joka oli pitkästä aikaa todella raskas, on takana. Jotenkin, vaikka riitelemme välillä rajusti, pääsemme niistä yli. Tiedän, että riitoja ei saisi sopia pelkällä seksillä, mutta toisaalta olemme nykyään hulluna toisiimme. Harrastamme seksiä usein, välillä jopa pari kertaa päivässä. Se tuntuu...

Olen huomannut, että olen aina ollut se, joka on sopinut riitamme. Vuosia sitten riitoja ei edes sovittu – ne vain lakkasivat muutaman hiljaisen viikon jälkeen, ja elämä palasi vanhaan kaavaan, jossa puhuttiin lähinnä lapsista. Toisinaan tämä tapahtui nopeammin, toisinaan hitaammin. Miehelleni oli kuitenkin tärkeää pitää mykkäkoulua mahdollisimman...

Repivä riita

12.09.2025

Voi kun osaisi kirjoittaa tämän tunteen auki. Tai voisi edes kertoa sen jollekin ammattiauttajalle, joka ymmärtäisi, mikä aina menee vikaan. Eilen illalla oli lauantai. Olen kirjoittanut siitä, kuinka minulle on tärkeää viettää laatuaikaa sunnuntai aamuisin – ainakin hipsuttelujen ja halailun merkeissä. Myös seksi on tietenkin ihanaa, mutta ei...

Kolmen kimppa

10.09.2025

Törmään treffi-ilmoitukseen, jossa pari etsii halukasta naista kolmanneksi. Miksipä ei, mietin. Pilluni janoaa kyrpää ja vartaloni kaipaa kosketusta. Vastaan innokkaasti ilmoitukseen. Menee vain hetki ja olemme sopineet treffit läheiseen hotelliin. Pilluni sykkii jo tässä vaiheessa kiihottuneena odotuksesta. Saan huoneen numeron ja lähden...

Jos pohditaan, mikä meitä yhdistää, suurin tekijä on tietenkin perhe. Se on liima, joka on sitkeästi pitänyt meidät yhdessä, vaikka ero on usein käynyt kummankin mielessä. Halu antaa lapsille ydinperhe on kuitenkin ollut vahva. Jos lapset olisivat kärsineet, tilannetta olisi tietysti pitänyt muuttaa. Ymmärrykseni mukaan he ovat kuitenkin saaneet...

Miehen ensimmäinen lomapäivä on tänään. Ennen tätä poismuuttoa suunniteltiin kaikenlaista pientä puuhastelua, jota olisimme tehneet yhdessä, kun työpäiväni on ohi. Olen yrittäjä, joten ajattelin itsekin keventää työtaakkaani kesällä, vaikka kävisinkin työhuoneella neljänä päivänä viikossa. Aamu alkoi kuten aina: kuntosalilla, koirien ruokkimisella...

Aamu tuntui ihan hyvältä. Eilinen riita miehen kanssa pudotti kyllä hetkeksi taas pohjalle, mutta pakkohan se on vain kerätä itsensä. Mun voimalause on nyt se, että kun et kelpaa, et voi toista pakottaa. Mies sanoi tämän mulle joskus vuosia sitten, ja nyt se pyörii päässäni. Hänellä oli eilen vielä täysin mykkäkoulu riitelytapana käytössä....

Me emme ole enää me. Yritän tolkuttaa tätä itselleni, vaikka totuus on ollut ilmassa jo pitkään – ei vain nyt, kun hän lähti. Silti huomaan vilkuilevani puhelinta jatkuvasti ja ajattelevani häntä. Äskenkin sain itseni kiinni pohtimasta, josko menisimme perjantaina torille. Sitten iskee se karu ajatus: emme mene, koska emme ole enää yhdessä. Sitä on...

Mies tuli töistä, ja katselin, kun hän pakkasi tavaransa autoon. Hän sanoi hei hei ja lähti. En itkenyt. En halunnut näyttää hänelle märinänaamaani, jotta viimeiseksi muistoksi minusta ei jäisi itkevä kuva. Näin päättyi tämä parisuhde. En enää kelvannut enkä ollut yrittämisen arvoinen. Päässäni kaikuvat vain hänen sanansa: "Tiedäthän, että tämä ei...

Rannalla

05.09.2025

Makailen pyyhkeellä ja ajattelen sinua. Kuuma aurinko lämmittää pinkkejä bikineitäni, joissa on mustia sydämiä. Mustat kohdat kuumottavat ihoani ja saavat hikikarpalon valumaan rintojeni väliin. Kosteus valuu vatsaani pitkin pöksyilleni. Kuumuus lämmittää jalkoväliäni ja tuo mieleeni tuhmia kuvia kyrvästäsi.

Halusin yhdistää kauan odotetun ulkomaan lomamatkan ja ensimmäisen OnlyFans-kuvausreissun. Tämä tuntui järkevältä, koska nuorin lapseni asui vielä kotona, ja lomalla voisi olla rennompaa kuin arjessa.

Mieheni pyynnöstä kirjoitan eilisen kiihkeästä yhteisestä hetkestämme. Pyöritämme yhteistä yritystä, jossa teemme asiakastapaamisia, joten jompikumpi meistä on aina paikalla. Viime viikko oli kiireinen: iltamenoja oli molemmilla. Myös vuorokausirytmimme ovat erilaiset – minä olen aamuvirkku, hän ei. Yhteistä aikaa oli vain torstai-iltana pari...

Hinnat alkoivat nousta, ja rahat alkoivat loppua. Toimin päätoimisena yrittäjänä, mutta asiakasvirrat ehtyivät yleisen taloustilanteen vuoksi. Toisaalta ylimääräistä aikaa alkoi vihdoin olla. Olin viimeksi pitänyt lomaa vuosia sitten, ennen koronaa. Yritin houkutella miestäni reissuun, kun aikaa kerran oli. Hän oli sitä mieltä, että turha lähteä...

Mikä saa ihmisen hyppäämään OnlyFansin kelkkaan? Onko se halu paljastella itseään, kaipuu kuumempaan seksielämään vai silkka raha?

Olen rannalla, lojun pyyhkeellä ja tunnen auringon polttavan kiimaisen ihoni. Venyttelen ja vääntelen notkeaa vartaloani, tissit pullottaen bikinien läpi. Pilluni sykkii jo pelkästä ajatuksesta, että saisin kyrpää – lujaa ja rajusti.

Sovintoseksiä

27.08.2025

Tänään tulin töistä kotiin ja istuin odottamaan miestäni. Pari lepopäivää seksistä villin viikonlopun jälkeen venähti viikoksi, koska muutama päivä sitten läheisyys ja yhteys jotenkin katosivat. Ei se varsinaisesti ollut riita, mutta jotain meni pieleen. Ajelin itseni jo eilen sileäksi toivoen, että se toisi läheisyyttä, mutta eilen istuimme vain...

Tämä on tarina tavallisesta pariskunnasta, jonka tie on ollut täynnä haasteita, mutta myös hetkiä, jolloin tähtiin on kurkotettu. Aloitetaan vaikka siitä, kun elämme keskellä tyhjän pesän syndroomaa. Mieheni oli jo tulostanut eropaperit valmiiksi, ja hänen suunnitelmansa oli, että laitamme hakemuksen yhdessä menemään. Hän perusteli asian...

Naisen havaintoja parisuhteesta © Kaikki oikeudet pidätetään 2025
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita